
Ruoka oli todella uskomattoman hyvää! Välillä söin myös niinkin eksoottista mutta myös hyvänmakuista ruokaa kuin musta muna. Ruokaa on ylipäätänsä kova ikävä. Moni on käynyt lomalla Thaimaassa, mutta kuinka moni voi sitä vastoin mainita käyneensä Taiwanissa, jossa ihmiset ovat ystävällisiä ja eläminen tuntuu jo itsessään lomalta. Taiwan tarjoaa toisenlaisen näkökulman kiinalaisuuteen ja on todella värikäs maa. Mieleeni jäi kansallispuiston upea luonto, kuumat ja kylmät lähteet sekä mielikuva Taiwanista teenjuojien paratiisina. Tiesitkö, että Taiwanin Taipeissa sijaitseva yli 500 metriä korkea Tower 101 oli vuoteen 2010 saakka maailman korkein rakennus!
– Taiwan-IFYE
Taiwanissa parasta oli todella ystävälliset ihmiset. Minulle näytettiin monipuolisesti erilaisia asioita. Pääsin leipomaan paikallisella maatalousyhdistyksellä ja käymään kukkapelloilla. Näin riisin puintia ja Taiwanin ainoan järven. Ruoka Taiwanissa oli uskomattoman hyvää ja sitä oli aina enemmän kuin tarpeeksi. Pääsin maistamaan erikoisia makuja kuten sammakkoa, haisevaa tofua ja ankan kieltä. Kokonaisuudessaan ikimuistoinen kokemus, jossa pääsi oppimaan lisää itsestään, suomalaisuudesta ja muista kulttuureista.
– Taiwan-IFYE